Lisätiedot
Tällä päivityspaketilla voidaan päivittää E2-mallin kiukaat etäohjattaviksi WiFin avulla. (Ei sovellu E-mallin kiukaisiin)
Ovianturin kaapelin pituus 8 m.
Samalla tulee myös monia uusia ominaisuuksia mm.
– Käyttäjienhallinta sisältäen myös määräaikaisen käyttäjän (esim. vuokramökit)
– Tilastojen keruu (Lämmitysajat, sähkönkulutukset ja kustannukset )
TAHKO E2 WiFi
"WiFi-ohjaus on ollut hieno lisä. Olemme käyttäneet sitä esimerkiksi niin, että kiuas on laitettu lämpenemään lenkkipolulta ja kotiin tullessa on odottanut valmiiksi lämmin sauna."
Klapi
"Mondexin logo on tyylikkäästi upotettu osaksi designia eikä hyppää liikaa silmille. Pyöreä muoto tekee saunasta avaran tuntuisen ja samalla kivimäärä on huomattavasti suurempi kuin vanhassa kiukaassa."
Teno E2 WiFi
"Muutos vanhaan on huima – me oikeasti saunomme ja haluamme saunoa. Edellinen sauna ei houkutellut, eikä se tuntunut paikalta, johon halusimme viedä lapset. Nyt saunomisesta on muodostunut meille tärkeä viikottainen rutiini."
Tutustu verkkosivuumme
Designia, laatua ja kotimaisuutta – tätä kaikkea on Mondex. Meillä Mondexilla on jo yli 30 vuoden perinteet kiukaiden ja kivipatterien valmistuksessa.
